torstai 5. tammikuuta 2012

thank you for lettin' me be myself !


hesaturkki 075
mökkipurjehduskouluruoka 156
uimareita 327 
  
Haudihau. Vuosi ehti jo vaihtumaan, mutta aattelin päättää sen silti vasta nyt tähän postaukseen. Ohessa viimeinen osa unohdettujen kuvien kokoelmasta. Myös jonkinlaiset lupaukset, yhteenvedot ja toiveet kuuluvat ainakin omaan vuodenvaihteeseeni, joten suoraan asiaan:
Hola. The number of year has changed already, but still I desided to finish year 2011 with this post. As you can see, there's the rest of the sum of unsung photos. Also I'd like to reminisce last year a bit and make some resolutions in the end...

koski 431
ruutonihana 321

MINÄ 
Tällä hetkellä taidan olla onnellisimmillani. Itsetunto sai kuluneen vuoden aikana hurjan kasvupyrähdyksen. Erityisesti uusi koulu auttoi selkeämmän ja mukavamman minäkuvan muodostumisessa. Oma persoona on saanut tulla esille kenenkään estelemättä, ja muiden mielipiteet itsestä ei enää vaikuta mun omiin ajatuksiin. Opin paljon uutta vahvuuksieni lisäksi myös heikkouksistani. Ne on ollut kuitenkin paljon helpompi hyväksyä, kun nuo hyvät puolet ovat pysyneet aina mielessä.
ME
At the moment I am happier than I've ever been I suppose. My self-esteem has come better and better by this year. Especially moving to the high school has changed me more poised and individual. I don't care what other people think about me so much anymore. I learned a lot new about myself, postitive but also negative stuff too. It has been way easier to admit your weaknesses when those good things has stayed in your head all the time.

 

v asdb 024mökkipurjehduskouluruoka 212
v asdb 029



MUISTOT
Heti alkuvuodesta järjestimme kaveriporukalla yllätyssynttärit Linnealle ja Eevalle, ja sen jälkeen kaikenlaisten tempausten keksiminen on vetänyt puoleensa erityisen paljon. Mitä erikoisempien juhlien ja häppeninkien lisäksi parhaimpiin muistoihin kuuluvat ihanat, ennalta sunnittelemattomatta hengailupäivät, joskus yllättävillä käänteillä maustettuina. Matkustin myös perheen kanssa Italiaan ja tätien seurassa Azorien saarille. Molemmat reissut olivat mahtavia, ja pääsin ensimmäistä kertaa kuvailemaan tällä nykyisellä kameralla suurempia nähtävyyksiä. Takana ehkä muistorikkain vuosi aikoihin.
MEMORIES
At the beginning of last year we throw a couple of suprise parties with friends and after them I've get more and more excited about stuff like that. The year was full of many different and crazy happenings and parties that we figured out or just joined in. One of the greatest memories was also those spontanious days with no plans and sometimes with some unexpected twists. There was some travelling too with family and relatives, and I enjoyed those trips a lot (finally I had a change to immortalise amazing sights with this better camera :P). All the crazy shit I did last year goes to be the best memories and so on... 
 
kauhumaratoonarit 218ysit 204

IHMISET
Tapahtumatäyteinen vuosi oli täynnä toimintaa myös ystävyydessä: Kaverisuhteet syvenivät ja hälvenivät. Uusia tuttavuuksia tuli järjettömän paljon, ja osasta heistä tuli myös ystäviä. Kaveripiirin laajentuessa tasapainoilu monen kaveriporukoiden välillä alkoi, ja samalla ajankäytöstä ja sen jakamisesta tuli haastavampaa. Sähläilyistäni huolimatta olen tosi kiitollinen näistä kaikista ystävistä joita multa löytyy. Vuodesta upean tekivätkin juuri ympärilläni olleet ihanat tyypit.  
PEOPLE
There also happened a lot in relationships in this eventful year: I made friends but I also grew away from some mates. By the time I got more and more friends, and sometimes it's suprisingly difficult to give time for all of them. Still I'm more than glad about each and every one of them, despite my fumbling. Last year wouldn't had been that amazing one without the people.  

isääänpäivä 097
mökkki 706

Vuonna 2012 en lupaa satavarmasti mitään, mutta toivon itseltäni taitavempaa ajankäyttöä, intensiivisempää saksofonisointia, näyttävämpää rakkautta, rohkeampaa muttei kuitenkaan ajattelematonta asennetta ja lisää lukemista.
I cannot swear that these resolutions would come true, but I'll hope for the best: I'll use my time and brains better, play sax and love more, get more brave but not silly attitude and read many books. Btw, all these things I told were quite hard to translate from Finnish to English, I hope you got my points... :D
 
inkkarikari 009

AIVAN LOISTAVAA VUOTTA 2012 TEILLE KAIKILLE!
HAVE A ABSOLUTELY GREAT YEAR 2012 YOU GUYS!


xx Vilma

 

8 kommenttia:

E kirjoitti...

tää oli rakkautta. oikeesti. piristi aivan sairaasti, kiitos!

Ainis kirjoitti...

voivoi vaimo oot ihananrakas♥

Katri kirjoitti...

toi otsis sopii sulle niin täydellisesti!!

Janina kirjoitti...

vilmuli oot iiiihana ja sul on supasöpöjä postauksia(?) :D

ruut kirjoitti...

kiitos pupu sullekkin viimevuodesta<3

Linda kirjoitti...

Voi hitsin pimpulat miten ihana postaus tää oli :)

http://mysecrets-linda.blogspot.com/

Pauliina kirjoitti...

Ihania kuvia :)

http://kisstherain-p.blogspot.com/

vilmamliv kirjoitti...

hihihi kiitos teille kaikille hullun paljon! ootte kivoja :):)