maanantai 8. marraskuuta 2010

running away from a bad ass pain.


The Crash - Big Ass Love


Heips. Olin siis tosiaan tossa viime perjantaina vähän nenäpäiväilemässä Tohlopissa Hilman kanssa. Oli kieltämättä hieno kokemus! Siellä oli loistava tunnelma, ja hengailtiin siellä sen koko lähetysajan sekä katsomon että takahuoneen puolella. Ja pääsin ekaa kertaa kurkistamaan tv-lähetyksen kulissien taa. Loistavaa, että tällainenkin ohjelma on olemassa. Ainoa huono puoli oli jaloissani, sillä päätin olla hiukan arkiasua juhlavampi ja vetäisin ennen lähtöä mustat, vähän alle kymmenen sentin koroilla varustetut nilkkurini. Se oli sitten menoa päkiöille sitten. Ihme kyllä, kipu alkoi vasta muutaman tunnin hyppelemisen ja edestakaisin ravailun jälkeen. Jossain välissä pompin siellä katsomossa ilman kenkiä, kymmenen senttiä lyhempänä. En usko, että kukaan teistä mua sieltä tunnisti, mutta tukka oli tosiaan nutturalla ja punavalkoraitapaita yllä. Tässä vielä muutama otos siitä illasta (noi artistit ei oo ihan mun top ten-listoilla, mutta pääasia että sain taltioitua tunnelman).


Tänään heräsin sitten aamulla ja tiesin, että tulossa oli yksi kettumaisimmista koulupäivistä pitkään aikaan. Aamulla oli koulu-uintia, joka oli kyllä yllättävän jees, sen jälkeen kiireesti kouluun tekemään kaksi koetta ja sellasta einiinkivaa. Mutta päätin sitten piristää itseäni koulusta päästyäni toimivaksi todetulla tavalla: ensin hamuilemaan lähikauppaan, josta ostin kaikkea mitä mieli teki, ja sen jälkeen ostokset samaan kulhoon, joku vähänkin sopiva resepti kehiin ja soveltamaan. Lopputuloksena hyvin outoja mutanttimuffineita. Toimivat sentään jäätelön kanssa. Ja samalla ekaa kertaa käyttöön Kappahlin ylisöpöt Vintage Stories-muffinivuoat. Jossain välissä kikkailin myös ton alla olevissa kuvissa vilahtavan lettiviritelmän. Tota päivänpiristystekniikkaa kannattaa todellakin kokeilla, jos muffinsien teko on tärkeämpää kuin niiden maku.

Nyt vielä kaiken kirsikkana kakun päälle katsomaan Täydelliset naiset, heipähei ja hyvää iltaa.

xx Vilma

P.S. Leivontavinkki: 1 prk vaniljarahkaa + ½ dl suodatinkahvia + 75 g tummaa suklaata + 75 g valkosuklaata + perus rahkamuffiniohje = piristystä ja puun makuisia kuppikakkuja.

P.P.S. Paljon anteeksi asukuvien puuttuminen. Seuraavaan postaukseen sitten tuplana!

3 kommenttia:

Christina kirjoitti...

Oi miten herkullisen näköisiä muffineja! :) Ja muutenkin kiva kuvatäytteinen postaus! :)

vilmamliv kirjoitti...

Haha kiitos, ne näyttää paremmalta miltä ne maistuu... :--D Kiva että tykkäsit!

ruut kirjoitti...

ah puumuffinssei<3